3kk työssäoppimisjakso Taitokeskuksella

Aloitin viimeisen Työssäoppimisjaksoni Kivääritehtaalla 3.lokakuuta 2019. Alunperin minun oli tarkoitus olla tavallinen 6 viikon pätkä Taitokeskuksella, ja palata sitten kankaalle "erikoistumaan" ennenkuin valmistun. Viikon syysloma osui keskelle toppijaksoa, ja sairastelin viikon heti perään. Kun tiedustelin opettajaltani mahdollisuutta jatkaa harjoittelujaksoa parilla viikolla, vastaus kuului "ole vaikka jouluun asti". Kipitin kyselemään Taitokeskuksen vastaavilta ohjaajilta että sopisiko heille vähän pidempi toppijakso, ja he näyttivät vihreää valoa. En olisi voinut olla tyytyväisempi että sain jäädä.

       Työnkuvani oli sama kuin ensimmäisessä työharjoittelussani; toimin apuohjaajana käsityökoulun ryhmissä päivittäin, Työstin ja tein kaksi näyttötyötä ja tein "talon töitä", joihin tällä kertaa sisältyi enemmän korjaustöitä, mistä pidin kovasti. 

       Pääsääntöisesti olin apuohjaajana nikkareiden ryhmissä puu- ja metallitöiden parissa, mutta sain myös ohjata ja opettaa pistehitsausta yhdelle pelkästään tytöistä koostuvalle ryhmälle. Oli mahtavaa nähdän asennemuutos koneita kohtaan; ensimmäisellä kerralla kun esittelin kipinöitä pärskivää, jääkaapinkokoista pistehitsausmasiinaa, vain yksi tai kaksi uskalsi pitää kiinni metalliaihiosta. Loput seisoivat kauempana ja halusivat sälyttää koko homman minulle. Kuitenkin kun lapset alkoivat tajuta miten kone toimii ja että he voivat kontrolloida itse konetta, he jopa innostuivat puuhasta. Jos olisin lähtenyt vähättelemään tyttöjen reaktiota, naureskellut tai jankuttanut ja patistanut heidät käyttämään laitetta, olisin työntänyt heidät vain kauemmaksi. Ei käynyt edes mielessä tehdä mitään edellämainituista, koska tiedän miltä ne tuntuvat. Ja miten pelottavaa uusien isojen koneiden käytön opettelu voi olla. Olin läpi peruskoulun tekstiilikäsitöissä(koska muutkin tytöt olivat), enkä ollut ennen Kankaalle tuloa 2017 pitänyt hitsauskonetta, kaasupoltinta tai rälläkkää edes kädessäni. Tulin suoraan pystymetsästä jätkäporukkaluokalle, joista moni oli harrastanut metallitöitä jo vuosia. Onneksi luokallamme ja metalliosastolla oli sellainen henki, että toisia autetaan ja ohjeistetaan toisia. Muussa tapauksessa taitoni olisivat luultavasti kehittyneet aivan toiseen suuntaan.

           Taitokeskus on siitä huikea työssäoppimispaikka, ettei ikinä tiedä mitä uusi työpäivä tuo tullessaan.  Yhtenä päivänä saatat löytää itsesi kuituhamppupellolta keräämässä materiaalia opiskelijan kuitutiiliprojektiin.

             Näyttötöitä tein kaksi, tilaustyön ja ohjaustoiminnan näytön. Ohjaustoiminnan näyttö hoitui joulupajassa, jossa kässäkoululaiset vanhempiensa kanssa askartelivat joulukoristeita kierrätysmateriaaleista. 

              Toinen näyttötyöni oli Taulumäen kirkon tilaamat piparkakkumuotit, jotka esittäisivät Taulumäen kirkon etuprofiilia. He halusivat leipoa pipareita ensimmäisenä adventtina Jumalanpalvelukseen osallistuville. Tein prototyyppejä tinatuista peltisoiroista taittelemalla, ja he valitsivat mieluisensa joista tekisin varsinaiset viisi muottia.

 

He olivat muotteihin niin tyytyväisiä, että saivat idean antaa niitä työntekijöilleen ja yhteistyökumppaneilleen joululahjaksi. He tilasivat niitä seuraavaksi 70 kappaletta. en ollut koskaan tehnyt moisen mittakaavan sarjatyötä, ja piparimuotin käsintaiteltavan luonteen takia ranteet olivat kovilla. Kuitenkin sain kaikki valmiiksi ajoissa!